KUVAAJA
Kuvaaja on teknis-taiteellisesti orientoitunut kamera- ja valoryhmän pomo. Ennakkotuotannossa kuvaaja keskustelee ohjaajan kanssa käsikirjoituksesta ja toivonmukaan pääsee yhteisymmärrykseen elokuvan maailmasta ja kuvakerronnasta. Kuvaajalle kuuluu myös lokaatioiden etsiminen ja niissä käyminen ja niihin tutustuminen. Hän on myös yleensä mukana casting-tilaisuudessa ja hän päättää myös kamera- ja valotiimin ympärilleen.
Kuvaaja tekee kuvakäsikirjoituksen yhdessä ohjaajan kanssa ja päättää kuvauskaluston ja formaatin.
Kuvauksissa kuvaaja ohjaa valo- kamera- ja grip-tiimejä ja toimii täten heidän eräänlaisena johtajanaan. Hän seuraa jatkuvuutta ja toteuttaa ennakkoon tehtyjä visuaalisia suunnitelmia. Suomessa kuvaaja yleensä operoi itse kameransa, mutta ulkomailla asiat ovat yleensä toisin ja hänellä on kameraoperatööri.
Kuvaajan työ loppuu vasta kun elokuva/teos on saatu esitykseen. Kuvausten jälkeen hän palauttaa kaluston, jonka jälkeen hän katsoo raakamateriaalin läpi. Jos jälkikuvauksia tarvitaan, ne ovat tietenkin kuvaajan harkinnan alla. Joko kuvaaja tai leikkaaja värimäärittelee lopullisen tuotoksen.
Kuvaajan työtehtäviin kuuluu myös elokuvan markkinointi.
VALAISIJA
Valaisija on kuvauspaikan pääsähkömies, joka vastaa kuvan valaisemisesta yhdessä kuvaajan kanssa ja yleensä kuvaajan ohjeiden mukaan. Kuvaaja itse ei siis ole vastuussa valaisusta vaan antaa nimenomaan ohjeet valaisijalle. Valaisijan tehtäviinsä kuuluu valvoa valojen sijoittamista ennen kuvausta ja kuvauksien aikana. Hänellä on yleensä assareita tuotannosta riippuen kaksi tai useampia.
Valaisijan ja kuvaajan välillä on oltava hyvä yhteisymmärrys, sillä valaisija toteuttaa kuvaajan visioita ja välittää nämä visiot edelleen työryhmälleen.
KAMERA-ASSISTENTTI
Kamera-assareita on yleensä kolme erilaista.
1. Assari on yleensä kuvaajan oikea käsi, joka on vastuussa kalustosta kuvauspaikalla. Hän tekee kalustopäätökset yhdessä kuvaajan kanssa, mutta ei osallistu juuri muuten ennakkotuotantoon. Ykkösassari päättää yleensä kuka voisi olla kakkosassari tuotannossa. Ykkösassari on Suomen tuotantojen kuvauksissa myös vastuussa skarppauksesta.
2. Assari pyörittää kalustoa kuvauksissa, tuntee sen ja osaa käyttää kalustoa. Hän tietää koko ajan missä mikäkin on ja pitää tarvittavan kaluston aina lähellä ja käyttövalmiina.
Videoassari: hoitaa monitoria kuvauksissa.
VALO-ASSISTENTTI
Valotiimissä vallitsee tarkka hierarkia, jossa jokainen tietää paikkansa ja hommansa. Valomiehet ottavat käskyt valaisijalta ja kokoavat valojalustat, statiivit ja pystyttävät valot sekä kytkevät lamput valaisijan ohjeiden mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti