Viime joulukuussa Essi ehdotti että tehtäisiin keväällä EloTV-mainos Sormusten Herrasta. Olin heti ihan mukana ja pienen kehittelyn jälkeen päädyttiin tekemään mainos kohtauksesta, jossa Gandalf ottaa sormuksen takasta ja ojentaa sen Frodolle.
Loppujen lopuksi päädyin ohjaamaan mainoksen ja huomasin oikeastaan tekeväni paljon myös tuottajan hommia.
![]() |
| Repunpäässä! |
ENNAKKOTUOTANTO
Ennakkotuotanto alkoi projektimme osalta jo silloin joulu-tammikuussa kun Ike ensimmäisen kerran mainitsi jonkun tunnin yhteydessä että keväällä olisi tulossa tälläinen mainosprojekti. Essin ehdotukseen Sormusten Herrasta, tartuin heti koska Sormusten Herra on itselleni se elokuva, joka on vaikuttanut eniten kaikkeen elämässäni. Esimerkiksi siihen että ylipäätään itse olen hakeutunut alalle.
Emilian mukaan tuleminen oli oikeastaan selkeä jatkumo, koska tiesin hänen olevan myös Sormusten Herra-fani ja haluaisi varmasti kuvata kyseisen pätkän. Minua kun kiehtoi enemmän kyseisen mainoksen ohjaaminen. Ja kun kuvaluokassa sitten päätettiin kuka tekisi mitäkin, ilmoittauduttiin Emilian kanssa heti kuvaajaksi ja ohjaajaksi. Laurin mukaan tuleminen AD:nä ja Rikun liittyminen ryhmään valaisijana olivat myös hienoja hommia ja kun tiimi lopulta saatiin kasaan, alkoivat hommatkin rullaamaan paremmin.
Ryhmässä hienoa oli se, kuinka intohimoisesti kaikki olivat toteuttamassa mainosta niin mahdollisimman
uskollisesti kuin se vain oli mahdollista. Yhteinen linja alkuperäiskohtaukselle uskollisuudesta päätettiin jo alkuvaiheessa ja siinä ollaan pysytty loppuun saakka.
Ohjaajan tehtävien lisäksi löysin itseni tekemästä myös ehkä enemmän tuottajalle kuuluvia tehtäviä.
Hoidin näyttelijöiden etsimisen ja Gandalfin kohdalla saatiin heti Ahti Jokinen, joka oli kiinnostunut roolista ja tavattuamme sovittiinkin että hän näyttelee Gandalfin. Frodon kanssa olikin sitten hieman hankalampaa ja Juuso Pekkinen saatiin mukaan paria viikkoa ennen kuvauksia. Tapasin molemmat näyttelijät erikseen ja kahvikupin ääressä juteltiin hieman käsikirjoituksesta, maailmasta ja sitten vähän niitä näitä.
Näyttelijäsopimukset kirjoitin parin tuottajaopiskelijan avustuksella ja toimitan ne eteenpäin kunhan selviää tapaanko näyttelijät torstaina vai lähetänkö heille sopimukset postitse.
Näyttelijöiden lisäksi hoidin autovaraukset, kävin kahdesti Ylellä Laurin ja Essin kanssa. Ensin katsomassa rekvikamat valmiiksi ja sitten Essin kanssa käytiin hakemassa ne. Ja vielä käydään palauttamassakin ne tässä joku päivä.
Hoidin myös maskeeraajat Koulutus Centeriltä ja heidän avustuksellaan tilasin peruukin Kuokkasen peruukkiliikkeestä Helsingistä. Heitä tapasin kahdesti ennen kuvauksia ja vielä pitäisi tavata kertaalleen kuvausten jälkeen.
Kun kuvauksiin oli aikaa neljä päivää, liityin Laurin johtamaan lavasteiden rakennustiimiin, mikä tarkoitti käytännössä liisteriä, sanomalehtiä, kanaverkkoa ja maalia. Ja pitkiä, tuottelijaita mutta varsin kivoja työpäiviä koululla. Siitä huolimatta että meitä oli 3-5 paria käsiä tekemässä lavasteita, lavasteet eivät valmistuneet täysin kuvauspäivään mennessä ja osa meistä joutui keskittymään kuvauksissa myös lavasteiden tekemiseen.
![]() |
| Lavasteita kuvaustilanteessa |
KUVAUKSET
Kuvauspäivän aamuna juoksin koululle, koska ainoa asia mikä oikeasti stressasi, oli Gandalfin peruukki. Peruukin oli pitänyt tulla jo perjantaina, mutta sitä ei näkynyt eikä kuulunut. Niinpä Rolfin avulla soittelimme Kuokkaselle ja selvitimme postin sivuilta missä paketti viipyy.. Eikä ollut kovin mieltä lämmittävää lukea sivuilta tietoa jostain "virheestä", jonka mukaan paketti viivästyy.
En sitten malttanut odottaa pidempään vaan nähtyäni Studion ikkunasta postiauton, juoksin pihalle ja auton kiinni.. Ja kysyin postimieheltä oliko hänellä Tamkille pakettia. Ja vihdoin saatoin huokaista helpotuksesta kun mies kertoi että hänellä oli kaksi, joista toinen oli Rolfille eli toisin sanoen meidän peruukkimme.
Frodon peruukki oli tulossa myös postin kautta ja se suvaitsi saapua puolituntia ennen kuvausten alkamista. Tavallaan pidän siitä jännityksestä, mikä tälläisissä asioissa syntyy, mutta pitäisin myös siitä ettei tarvitsisi stressata tälläisten asioiden takia näin niukille! Mutta pääasia on että molemmat peruukit saatiin ajoissa perille.
Kuvaukset menivät mielestäni hyvin, vaikka myöhästyimmekin aikataulusta parilla tunnilla. Jokainen ryhmäläinen tiesi paikkansa ja osasi asiansa. Koen että syy myöhästymiseen oli oikeastaan enemmänkin keskeneräiset lavasteet kuin tekninen osaaminen, mutta en ala syyttämään ketään mistään. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja kaikki antoivat kaikkensa, jotta aikataulussa pysyttäisiin ja saataisiin hyvää jälkeä aikaiseksi.
Aikataulusta myöhästyminen ei kuitenkaan tuntunut näyttelijöitä suuremmin haittaavan. Lähetin kuvausten jälkeen heille sähköpostia ja pahoittelin asiaa. Molemmat sanoivat ettei myöhästyminen haitannut, koska näyttelijät pidettiin kokoajan ajantasalla siitä mitä oli tapahtumassa ja missä mentiin. Pekkinen tosin ehdotti että harjoituskuvaukset olisivat ehkä auttaneet varsinkin avauskuvan kuvaamista.
Ohjaajana koin onnistuneeni ainakin siinä mielessä että kyseinen ohjaus oli ensimmäiseni oikeiden näyttelijöiden kanssa. Aikaisemmin olin ohjannut vain kavereita. Se että näyttelijät olivat tyytyväisiä kuvauspäivään myöhästymisestä huolimatta ja se, millaista jälkeä saimme porukalla aikaiseksi, saavat minut todella tyytyväiseksi. Kaiken kaikkiaan kuvauksista jäi hyvä mieli ja samoin koko projektista!
POSTISSA
Kuvausten jälkeen katsoimme illalla kuvamateriaalin ja seuraavana päivänä kävimme vielä kuvaamassa yhden kuvan Emilian luona, koska tarvitsimme jonkun ulkotilan missä kuvata kirjeen palaminen ensimmäisessä kuvassa.
Toisen kuvauspäivän lisäksi olen käynyt editissä katsomassa miten leikkaaminen sujuu ja kertomassa hieman mielipiteitä. Lisäksi olen käynyt värimäärittelyä katselemassa ja maanantaina, kun äänityöt alkavat, menen tapaamaan Samulia äänien puolesta.
Lisäksi minun pitää vielä toimittaa kuitit perille, näyttelijäsopimukset näyttelijöille ja tavata maskeeraajia työtodistusten tiimoilta.
Mainoksen kuvaukset olivat mielestäni kevään ehdoton kohokohta, johon oli tavallaan pyrkinyt koko kevään ajan. Täydellinen lopetus hienolle keväälle. Koin oppineeni paljon ohjaajan ja tuottajan hommista ja opin myös löytämään omat rajani sen suhteen, kuinka paljon jaksan antaa itsestäni yhdelle projektille. Tämä oli hieno ja onnistunut kokemus!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti